Olipa tässä muutama päivä sitten pitkästä aikaa tilaisuus tehdä töitä miespuolisen kollegan kanssa. Varhaiskasvatuksen alallahan erittäin suuri enemmistö on naisia, joten ihan joka päivä (tai edes vuosi) ei tällaista tilaisuutta osu kohdalle. Joitakin vuosia sitten oli kyllä työkaverina ihan aito MIESlastentarhanopettaja. Ja voin sanoa, että olikin oikein mies paikallaan.
Nyt kävi niin, että menin sijaistamaan naapuripäiväkotiin, kun sieltä oli flunssa kaatanut väkeä kerralla enemmän kuin laki sallii.
Siispä minulle ko kypsään ikään ehtineelle teinitytölle tuli työpariksi lähes puolta nuorempi urospuolinen lastenhoitaja. Kokemuksenani aikaisemmilta "paikkauskeikoilta" on ollut vakituisen väen toimintaa ja tunnelmaa rauhoittava vaikutus. Pyörrän puheeni. Tälle nuorelle miehelle tuntui olevan tärkeintä olla itse äänessä koko ajan. Äänen käyttö oli lisäksi sangen voimakasta ja puheen sisältö lievästi sanoen epäasiallista. Lapsia nolaten ja jopa mielestäni pilkaten ("luulis nyt viisvuotiaan selviytyvän noin alkeellisesta hommasta" - suora lainaus kun tyttö kaatoi maitotölkistä vähän ohi). Ilmeisesti hän oletti myös kaikkien lasten olevan sangen huonokuuloisia siis. Tuli mieleen taannoin seuraamani alokkaiden käskyttäminen omaisten päivän "sulkeisissa".
Syksyaiheesta innostuneena eräs pojista oli tuonut mukanaan pakastepussissa, sellaisessa himmeäpintaisessa, karpaloita päiväkotiin käytyään edellisenä päivänä mummonsa kanssa suolla. Tämä selvisi keskustelun jälkeen. Tämä pikkukaveri nosti näkyvilleni tiukkaan kierretyn pussin ja sanoi:"Kato mitä mulla on?" Arvelin niiden olevan puolukoita, joita löytyy myös päiväkodin pihalta. Ennenkuin tämä pikkumies ehi vastata, kailotti kollega jo kovalla äänellä: "Tarvitsis varmaan lähettää toi (siis minä) jollekin luontokurssille!" Ja sekös häntä itseään nauratti. Voisihan sekin olla tarpeen. Ihan kaikkea en tiedä ja erehdyksenikin voin korjata. No selviä pikkuisia (joskin vielä raakoja) karpaloita pussista paljastui. Ja varmasti mieskollega oletti osoittautuneensa lasten silmissä viisaaksi luonnontuntijaksi toisin kuin keski-ikäinen "lainatäti".
Välipalaa jaettaessa oli tämän mieskollegan mielestä varmaan hyvin vitsikästä heitellä juustonviipaleita lasten eteen pöydälle heidän päidensä yli. No joku osui kiisselilautaselle, mutta mitä pienistä, totesi tämä huuliveikko.
Aterioinnin jälkeen tässä talossa on kunkin aikuisen tehtävänä lasten avustuksella (tai päinvastoin) pyyhkäistä tahrat ja siistiä"oman pikkuryhmän" pöytä. Näin minut ohjeistettiin. Välipalan jälkeen tämä puheena oleva jeppe katosi jumppasaliin ryhmänsä kanssa ja pöytä jäi melkoiseen siivoon. Hiukan suivaantuneena kurkkasin salin ovesta ja ehdotin pöydän pyyhkimistä ja astioiden keräämistä ennenkuin kiisseli kuivuu kiinni. Ja mitä vastasi meidän melukeisari? "Siivoo sä, eihän sun työaika vielä päättyny!" No ei, ei päättyny. Arvatkaapa miltä näytti lasten naamat tämän kommentin jälkeen. Vastasin, että "jätän siisvoustarvikkeet odottamaan teidän pöydällenne, siivoatte sitten ennen uloslähtöä". En jäänyt kuuntelemaan enää vastausta, vaan hammasta purren lähdin järjestelemään loppuporukalle iltapäivän puuhaa.
Jos tällainen vitsinikkari olisi vakituinen työkaverini, katsoisin aiheelliseksi vakavan keskustelun ko. henkilön käytöstavoista, työmoraalista ja pedagogisesta tietämyksestä. En ole vielä tavannut hänen ryhmänsä vakituisia työkavereita, mutta ellei tämä ollut jokin lapsellinen minulle suunnattu näytös, en muuta voi sanoa kuin "otan osaa ja tehkää jotain!" Kyllä tarhan tädin nuttura tutisi vielä kotimatkallakin. Ja tämä on sitä ikäluokkaa, jonka ME olemme kasvattaneet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti