Niinhän siinä kävi, että ei syksyn flunssa jättänyt rauhaan tai pyyhkäissyt tuulispäänä ohi. Nenä vuotaa, kurkkua kutittaa, silmät punoittavat ja tarhan täti käy aika kuumana. Viimeksi mitattu lämpötilä oli reilusti 38 asteen yläpuolella. Niisk ja atshii!
Aamulla piti sitten ilahduttaa esimiestä soittamalla ja ilmoittamalla tapahtuneesta.
Nyt täällä sitten harmittelen, miten työkaverit selviävät vajaamiehityksellä töissä. Todellisuuden tuntien tiedän, että sinne voi parhaassa tapauksessa saada jonkun paikkaamaan kaikkein mahdottominta puutetta ehkä tunniksi tai pariksi. Mistään kokopäiväisestä sijaisesta tuskin on toivoa. Tiedän, että minulla on pystyvät työtoverit ja esimieskin tekee parhaansa olemattomilla resursseilla. Todellisuus on näyttäytynyt viime aikoina sellaisena, että rahaa tilapäistyövoimaan on niukasti eikä ammattitaitoistaväkeä missään ole edes tarjolla. Alalle työttömäksi valmistuvat hakeutuvat aika nopeasti muihin tehtäviin. Eihän tässä työssä pääse palkkauksellakaan kehuskelemaan, joten "hintakaan" ei houkuttele. Tuskin kehtaa kenellekään ei-alan-ihmiselle edes kertoa, millaisella palkanomaisella korvauksella tätä vastuullista hommaa pyöritetään. Usein vielä minimiäkin pienemmällä miehityksellä. Tiedän kyllä, että keskimäärin henkilöstöä on riittävästi. Aamulla ja iltapäivän viimeisinä tunteina ylikin, kun ainoana hoidossa olevaakin lasta varten tarvitaan se pakollinen kaitsija.
Nyt ei nuttura tutise, kun en jaksanut nutturoitua. Syvää syyllisyyttä sairastamisestani tuntien menen takaisin nukkumaan. Päätäkin särkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti