Taas on tarhan tädin nuttura tutissut.
Älä mene sinne, älä koske siihen, älä töni, älä heitä, älä juokse, älä älä älä! Voi että tuollainen rasittaa. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä ärsyttävämpää tuo "älättely" on. Joskus tarhan tädin uran alkuvaiheessa puhuttiin termistä "ohjaava kasvatus". Ymmärsin silloin, että kyse oli ohjata lasta tekemään jotakin toivottavaa ei - toivotun sijaan. Ihan vanhoja hyviä juttuja siis "älä juoksen" sijaan "kävele" tai "pysähdy". Ja sen voi sanoa vielä ihan ystävällisesti joskin päättäväisesti.Ei kai noin hyvä toimintamalli ole hukkunut tässä tehokkuuden maksimoinnin ihannoinnissa?
Joskus viime talvena pyöri telkkarissa ohjelma, joka asiantuntijoiden voimin perehdytti koiran omistajia karvaisen kaverinsa koulutukseen.En nyt aivan yksiyhteen vertaisi lasten ja koirien kasvatusta,mutta hyvä esimerkki oli mielestäni seuraava: Juontajapari lähti autolla ajelulle. Päämäärän tiesi vain se, joka ei ollut ratissa. Hän toimi oppaana sanoen seuraavaan tapaan "älä käänny sinnepäin", "älä aja sinne", "ei siihen suuntaan", "ei sinne" jne. Kuski oli lopulta polttaa hihansa, pyydettyään turhaan lukuisia kertoja "opasta" ilmoittamaan, minne oli tarkoitus ajaa.
What's the point? Koiria -ja mielestäni myös pieniä lapsia siis- kielletään, torutaan ja estetään tekemästä ei toivottua (aivan syystä) mutta ei kerrota lainkaan, m i t ä heidän toivotaan tekevän. Onks esimerkiksi kolmevuotiaalla muka niin laaja kokemus eri toimintojen vaihtoehdoista, että pystyy muuttamaan toimiaan pelkän "älämölön" jälkeen. EI OO!
Eiks kuitenkin ole tarkoitus ohjata ja opastaa eli kasvattaa ja opettaa eikä pelkästään estää toimimaan? Mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti