Tässä ei kerrota uhmaikäisen kiukkupuuskasta vaan jo hiukan vanhemmaksi varttuneen äidin vaatimuksista. Äiti tuli hakemaan lastaan päiväkodista klo 14.45. Välipala oli juuri syöty, henkilökunta vielä siivoili paikkoja tai puuhaili lasten kanssa leikeissä. Tämä rouva äiti purjehti sisään turkin helmat maata viistäen ja juuri kampaajan käsittelyn jäljiltä punaiset hiukset hulmuten KENGÄT JALASSA keskelle lasten leikkejä.
"Ettekö te ulkoile tässä päiväkodissa ollenkaan" oli ensimmäiset sanat. Joo, hei vaan sullekin! Kyllä me ulkoillaan, mutta kun on syöty vasta välipala, asia ei ihan vielä ole ajankohtainen. Toisekseen, ulkona on lähes parikymmentä astetta pakkasta, joten eipä ajateltu pitää erityistä kiirettä. Viiteen olijoille tulisi aika pitkä pihaleikkijakso, joka ei näin pakkasella ole mitenkään mielekästä.
"No miksei täältä joku ole lähtenyt MINUN lapseni kanssa pihalle. Minähän sanoin siinä keskustelussa, että meidän perheelle ulkoilu on tärkeä asia päiväkodissa! Taitaa olla ihan turhaa ajanhukkaa nuo keskustelut kun ette pysty kuitenkaan tekemään MITÄÄN mitä on sovittu" Keskustelulla äiti viittasi syksyllä käytyyn vasukeskusteluun, jossa ei tosiaankaan vaatimuksia säästelty. Kerrottiin sitten äidille, että kahdesta paikalla olevasta hoitajasta ei oikein toinen voi lähteä yhden lapsen kanssa pihalle parinkymmenen jäädessä toisen hoitoon. "Käsittääkseni tässä ryhmässä on töissä kolme hoitajaa! Missä se yksi sitten on?" Äiti katseli kysyvästi ympärilleen. Selitimme, että aamuvuorossa olleen työpäivä on jo päättynyt, kuten jokaisena muunakin päivänä tapahtuu viimeistään klo 14.30. Lisäksi vielä kerroimme, että aamupäivällä olimme kyllä olleet ulkona. Hänen lapsensa oli tosin tullut sisälle ennen muita, koska oli palellut niin kovasti. Voisikohan äiti laittaa lapselle huomenna villasukat mukaan ja vaikka vähän isommat talvikengät, joihin ne mahtuisivat. Kädetkin pysyisivät lämpiminä paremmin, jos loppuunkuluneiden (tätä emme sanoneet ääneen) rukkasten sisälle laittaisi kunnon villalapaset. Äiti tempaisi tässä vaiheessa kullannuppunsa käsipuolesta vetäen pois leikistä ja lähti jotakin epäselvää mutisten kohti eteistä. Onneksi seuraavana päivänä pakkanen oli lauhtunut merkittävästi, sillä villasukat ja lapaset puuttuivat edelleen. Ulos kyllä päästiin taas aamupäivällä (palelemaan) ja myöskin iltapäivällä, sillä äiti varmisti tämän osaltaan tulemalla hakemaan klo 16.55. Työpäivä hänellä päättyy aina viimeistään klo 15. En viitsinyt kysyä, missä oli saanut nuo pari tuntia kulumaan. Työpaikalta päiväkodille kun ajelee vartissa. Äiti kenties kuvittelee olevansa hyvinkin mahtava ilmoittaessaan toistuvasti osaavansa vaatia laatua lapsensa hoidolta. Meidän mielestämme äitiparka on lähinnä naurettava! Tämän äidin kanssa on tarhan tädin nuttura tutissut toisenkin kerran kuluvan talven aikana äidin paukutellessa lapsellisia mielipiteitään aina joko lasten tai toisten vanhempien kuullen. Niistä ehkä myöhemmin.
