Rauhallista joulua!

Haluan toivottaa kaikille (itseni mukaan lukien) rauhallista joulua! Aivan kuten aikaisempinakin vuosina ennen joulua lapsilla vauhti kiihtyy jännityksen tiivistyessä, vaikka kuinka pyrittäisiin aikuisten toimesta pitämään vallalla rauhallista ja kiireetöntä meininkiä.
Nyt on kuitenkin joulujuhlat laulettu - tällä kertaa perinteiseen malliin yhteislauluineen ja tonttuleikkeineen, glögeineen, piparkakkuineen ja joulupusseineen.
Nuo joulupussit ovat aika metka jäänne jostakin aikojen takaa ja perinteikkäässä päiväkodissa siis elävä perinne. Ensimmäistä kertaa tosin kuulin yhden, vieläpä hyvin hiljaisena ja vähän arkanakin pitämäni tytön kovaäänisesti arvostelevan pussin sisältöä. "Tyhmä pussi. Siellä oli omena - eihän se mitään karkkia ole, mä vein sen hevoselle!" No saipahan hevonenkin herkkuja! Pussissa oli omppu, piparkakku, suklaakonvehti ja pieni joulutarra. Ilmeisesti olisi pitänyt olla vaan karkkia. Sitähän nykylapsiparat tuskin koskaan saavatkaan! Useimmat lapset tosin ilahtuivat "yllätyspussistaan"! Ehkä kuitenkin kannattaa ottaa vuodenvaihteen jälkeen keskusteluun, onko joulupussille enää sijaa nykymenossa tai voisiko sitä jotenkin uudistaa. Enkä nyt ajattele pussin täyttämistä pelkällä karkilla vaan ehkä kokonaan ilman sitä? Miten yleinen käytäntö joulupussin jakaminen lienee nykyään?

Jotkut vanhemmat näyttävät pitävän huolen siitä, ettei henkilökunta pääse ainakaan joulunaikaan makeannälkään näivettymään. Sen verran monta keksipakettia ja suklaarasiaa tuli "kahvipöytään". Kiitos! Lämpimät ajatuksemmet välitimme myös niille vanhemmille, joilta saimme sanallista kiitosta tekemästämme työstä heidän lastensa hyväksi.
On aina lämmittävää kuulla, kun vanhemmat kertovat, miten oma lapsi on oppinut uutta tai miten opitut taidot ovat vahvistuneet varhaiskasvatuksemme ansiosta. "Nyt se pysyy jo kotonakin ruokapöydässä!" tai " Mikko on oppinut päiväkodissa sitomaan kengännauhat!" ja  "koko kotimatkan saatiin kuulla, mitä kivaa päiväkodissa tehtiin..." Kyllä näistä aina voimia repii tilanteissa, joissa tuntuu että takoo vaan päätään seinään näiden kullannuppujen kanssa.



Nyt on kuitenkin syyskausi loppumassa. Työkaverit hoitavat vielä huomisen. Minä aloitan joululoman ja palaan töihin vasta vuoden vaihduttua uuteen!

Rentoutumisiin ja stressitöntä joulunaikaa myös kaikille vierailijoille!

Syyskauden päätteksi tulee joulu - ennemmin tai myöhemmin!

Onpa ollut syyskausi! Aivan ihanat esikoululaiset. Niin innokkaat, että välillä hirvittää :) Yhteistyö on sujunut upeasti ja lapset (sekä opettaja) nauttivat tilanteesta. Nyt aloitetaan jouluun valmistautuminen. Pikkuhuiljaa ja kaikessa rauhassa. Vanhemmatkinn on jo kutsuttu joululaulukimaraa kuuntelemaan parin viikon päästä.
Kaikki hyvin tältä osin.

Kirjoittelin viimeksi kokemattomasta työkaverista. Tämä onkin oikeastaan ollut ainoa harmi tänä vuonna. Kokemattomuus oli hankaluutena uutta kautta aloitettaessa. Valitettavasti tilanne ei ole yhtään parantunut. Ehkä ei kysymys ollutkaan pelkästään koulutuksen puutteista. Työtiimimme tekemät sopimukset ei näytä ottavan tulta. Sovitaanpa mitä tahansa, tämä uusi ope näyttää toimivan hyvin sattumanvaraisesti. Logiikkaa ei oikein tunnu löytyvän.
Vanha sanonta "yli siitä mistä aita on matalin" tuntuu toteutuvan turhan usein. Pyrkimys miellyttää lapsia ja antaa periksi tai muuttaa yllättäin toisen aikuisen antamia ohjeita, elleivät ne satu miellyttämään ohjeen saajaa, aiheuttaa toistuvaa harmia.
Alkaa olla aika turhautunut olo. En olisi uskonut, että ns. pätevää kollegaa pitää olla toistuvasti ohjaamassa enemmänkin kuin opiskelijoita eikä tämä ota kuitenkaan ohjeisiin mitään kantaa tai toteuta saamiaan. Kyselee perusasioita ja hämmästelee vain. Ääh! Tammikuussa on suunnitteilla vähän pitempi oman työryhmän palaveri. Yritetään taas! Kommentteja saa antaa ja kokemuksia vastaavasta jaan mielelläni. Onko ihan oikeesti kukaan kohdannut vastaavaa. Minä en näiden useiden työvuosieni aikana ole törmännyt aikaisemmin tällaiseen ilmiöön.

Nyt kuitenkin keskitytään joulun odotukseen. Askarrellaan jotakin punaista, jotakin tuoksuvaa, jotakin kilisevää ja tanssitaan sekä laulellaan välillä. Käydään mahtavia keskusteluita  esikoululaisten kanssa ja sylitellään välillä pienempiä. Pääseväthän eskaritkin syliin niin halutessaan (kummallista, ettei se oikein innosta enää kuuden vuoden iässä).

Mukavaa joulun odotusta! Meillä toiminnallinen joulukalenteri odottaa kaapissa jo esille ottamista ja avaajiaan!

Viikon ylläri?

Yllätyksestä kuulin jo pari viikkoa sitten. Toinen keväällä kertomistani työkavereista ei sitten tullutkaan meille töihin. Tämä paikkahan olisi ollut määräaikainen ja tämä valittu työkaveri olikin yllättäen joutunut perustellusta syystä perumaan suunnitellun työkeikan.
Hänen tilallaan aloitti keväällä valmistunut hyvin nuori sosionomineiti. Hänet on palkattu siis toiseksi lastentarhanopettajaksi ryhmäämme. Ehdin jo iloita harvinaisesta tilanteesta. Ryhmässämme tulisi olemaan kaksi opettajaa ja ammattitaitoinen lastenhoitaja! Esikoululaiset olisivat minun vastuullani ja nuorempien toiminnasta vastuun kantaisi tämä uusi "ope".
Nuori nainen on tosi ystävällinen ja kaikin puolin mukavan tuntuinen ihminen. Suhtautuu lapsiin myöteisesti ja auttaa aina tarpeen mukaan. On vain eräs asia, jota en ymmärrä. Lastentarhanopettajana työskentelevä ihminen ei tiedä, mitä lastentarhanopettajan tehtäviin kuuluu. Mitä tarkoittaa "vastuu ryhmän toiminnan suunnittelusta"? Hän kertoi, että opiskeluharjoitteluun ei kuulunut suunnitella tai toteuttaa ryhmän pedagogista toimintaa. Ei siis mitään tuntumaa, miten ryhmä saadaan toimimaan tai miten lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan aivan konkreettisesti arkielämässä.
Hämmentävää myös sikäli, että edellisen kauden aikana opiskelijoina työelämäjaksoilla olleilla lähihoitajilla ja lastenohjaajaopiskelijoilla oli varsin paljon velvoitteita suunnitella, toteuttaa toimintaa lapsille/ryhmälle ja raportoida siitä.
Onkohan tämä nyt jokin oppilaitoskohtainen asia vai onko sosionomien opinnot muuttuneet niin teoreettisiksi ettei käytännön päiväkotiharjoittelua pidetä ollenkaan tärkeänä.?! Lapset kun eivät käyttädy aina ennakoidulla tavalla. Eikä ruokailua kannata aloittaa, jos kolme - neljä tenavaa ryhtyy juoksemaan rinkiä huoneen ympäri tai jotkut ryömivät innokkaina pöytien alla.
Toivon, että uuden työkaverin positiivinen asenne riittää meidän vanhempien ohjauksen vastaanottamiseen ja meillä riittää kärsivällisyyttä ja aikaa ohjata tätä täydellä palkalla työskentelevää "harjoittelijaa". Onneksi varhaiskasvatuksen käsitteistö näyttää olevan hänellä jokseenkin hallinnassa. Työelämän pelisäännöt sen sijaan eivät. Niitä tarkennellaan päivittäin.
 Hämmästelen nuttura tutisten tällaista maailman menoa!

Päivän suunnitelma?

"Syödään tää puuro ensiks pois, kasvaa lihakset. Sit nää vois vaik lähtee jotain vaimoja hakeen"
tuleva ekaluokkalainen poika totisena toiselle aamupalapöydässä.



Tilanne vaikutti tosin aika toivottomalta, sillä paikalla ei ollut koko päivänä ainuttakaan tyttöä!!


Henkilökunnan "vaimot" taisivat olla turhan iäkkäitä, joku jopa hirmu vanha - 23 vuotias! Ja jotkut meistä vielä "vähän" vanhempiakin......

Mikä meitä vaivaa?

Nyt on lomat takana ja uusi kausi edessä. Päivystysviikot päättyneet ja paluu omiin ryhmiin koittaa huomenaamulla. Tosin omassa päiväkodissamme olemme vielä yhdistettyinä ryhmäpareittain, sillä lapsia on vielä lomalla eikä henkilökuntakaan palaa kokonaisuudessaan töihin ennen elokuun nsimmäistä kokonaista viikkoa.
Oli vaihteeksi mukavaa olla "vieraassa" talossa töissä, vaikka kävikin niin, että ensimmäisen viikon jälkeen ei paikalla ollut yhtään oman ryhmäni lasta ja meidän koko päiväkodistakin vain muutama. Kovin oli kato käynyt muutenkin. Koko päivystyspäiväkodin lapsimäärä oli keskimäärin 10 lasta/ryhmä. Vuorottelimme sitten poistumalla valmistelemaan tulevaa kautta joko talon muihin tiloihin tai omaan päiväkotiin. Rauhallista ja mukavaa!
Mutta. Voi kun osaisimme nauttia tästä rauhallisuudesta ja mahdollisuudesta keskittyä kerrankin pidemmäksi aikaa johonkin muuhunkin kuin konkreettiseen lasten kasvatukseen ja opetukseen. Ei. Useammankin kerran sai  kysymykseen: "Miten loma meni?" vastauksen: "Ei niin kehuttavasti, hyvät ilmatkin alkoi vasta kun piti tulla töihin" ja jatkoksi  "En jaksa herätä loman jälkeen  näin aikaisin"(työpäivä alkaa klo 8). Ehdotukseen myöhentää työaikaa vaikka puoli tuntia - kun ei niitä lapsiakaan ole - vastaus on hämmästynyt "sittenhän mun pitäis olla pidenpään töissä!". Toinen jatkuva puheen ja nurinan aihe on ollut liian lämmin/liian viileä/liian sateinen sää. Sellaistahan tämä Suomen kesä on - sataa, paistaa, tuulee ja ukkostaa. Miksi sitä valittamaan? Kukaan ei asialle mitään mahda, eikä kukaan meistä ole eilen syntynyt, joten tuskin tulee edes yllätyksenä.
Meidänkin talossa on kerran jos toisenkin puhuttu myönteisyydestä, positiivisuudesta ja sen valoisan puolen etsimisestä epämieluisissakin asioissa. Ei vaan näytä toteutuvan käytännössä!
Eikä uusi toimintakausi ole edes vielä alkanut... Valitettavasti muutama nurisija saa koko porukan tunnelman laskemaan miinuksen puolelle.
Oma tiimini palaa lomilta 5.8. mennessä. Uskallan toivoa, että myönteisessä hengessä!

Kesäloma alkoi

Kevätjuhlat vietetty ja kukkapuskat kotiin kannettu. Viimeinen työviikko on takana ja maanantaina alkaa kesäloma. Heinäkuussa palaan sitten ns. päivystyshommiin vieraaseen päiväkotiin, mutta enimmäkseen tuttujen lasten ja perheiden pariin.
Viime viikolla tapasin syksyllä aloittavan uuden tiimini. Näyttää mukavalta, joskin vaativalta. Yksi tiimimme jäsen palaa hoitovapaalta, jonne on jäänyt toisesta päiväkotiyksiköstä - ei meiltä. Toinen on nuorehko rouva, joka on vaihtanut ammattia ja aloittaa aivan tuoreena päiväkotilaisena. Keski-ikä laskee huimasti! Tosi kivan oloisia ihmisiä, kun kävimme perusteellista arvokeskustelua ja pohdimme yhteisä toimintatapoja ja käytänteitä.
Myös lapsiryhmän keski-ikä alenee huomattavasti. Esikoululaisia on puolet ryhmästä, mutta toinen puoli onkin sitten 3-4 -vuotiaita. Mukana on vain kaksi viisivuotiasta. On ollut mukava suunnitella oppimisympäristöä uusiksi ja ennenkaikkea tavata noita pikkuprinsessoja ja -prinssejä, jotka jännittynein mielin siirtyvät meille uuteen ryhmään. Myös vanhemmat vaikuttavat kummallisen yhteistyöhaluisilta.
Toivottavasti ehdin päivystyksen lomassa järjestellä paikkoja uusiksi ja suunnitella tulevaa esiopetusta, joka ei varmasti tule olemaan toisinto viime vuodesta. Jälkiviisaana voin todeta, että moni asia olisi ollut syytä tehdä toisin.
Mutta - nyt  -
Hyvää kesää kaikille!


Palailen ehkä myöhemmin ja otan mielelläni toimivia esikouluvinkkejä vastaan!

Vasuja

Varhaiskasvatussuunnitelmat tehtiin joka naperolle viime syksynä. Kuten joka vuosi. Meidän kunnassa tavoite on, että noin kuukauden kuluessa siitä, kun  lapsi on aloittanut, saataisiin suunnitelma paperille (sähköinen tulossa jossakin vaiheessa). "Vanhojen" lasten eli samassa ryhmässä jatkavien kanssa pyritään päivittämään myös tiedot syyskuun, viimeistään lokakuun aikana. Näin keväällä sitten tarkistetaan, miten suunnitelmat toimineet ja vähän pohditaan tietysti jo tulevaa syksyäkin, jos kuviot pysyvät samana. Ellei siis hypätäkin jo esiopetuksen tai peräti perusopetuksen puolelle.
Lapsen poistuessa meiltä toiseen päiväkotiin, esikouluun tms. suunnitelma pakataan sievästi kirjekuoreen, annetaan vanhemmille ja he toimittavat halutessaan sen uuteen hoitopaikkaan tai kouluun (monet opettajat ovat toivoneet näkevänsä lapsen "historian").
Vasu siis lähtee vanhempien mukaan ja he tekevät päätöksen, toimittavatko edelleen vai arkistoivatko sinne vauvakirjan väliin tms.
Tämä edellinen selostus siksi, että hämmästyin jonkin verran, kun juttelin entisen opiskelukaverini kanssa - työasioista jälleen kerran. Heillä on mielestäni aika erikoinen käytäntö. Vai onko se erikoinen meillä?
Tuossa kunnassa vasut ensinnäkin laaditaan vasta marras-joulukuussa (mitä siellä siihen asti tehdään?), tarkistetaan keväällä maalis- huhtikuussa!!!
Omituisinta on mielestäni se, että lapsen siirtyessä pois ko. hoitopaikasta, vasu arkistoidaan kunnan arkistoon lapsen muiden papereiden kanssa. Ja tuossa kunnassa arkistoidaan IHAN kaikki lapseen liittyvät paperit - hoitovuorolistat, lomailmoitukset ym. virallisemmista esim. maksupolitiikkaan liittyvistä ilmoituksista puhumattakaan. Kunnassa on myös tapana, että perhe vahvistaa hoitopaikan vuosittain hoitopaikkahakemuksen näköisellä paperilla, vaikka tietenkin laki antaa oikeuden päivähoitoon perusopetukseen siirtymiseen saakka. Sitähän tuo kaveri sitten tuskaili, kun niiden muutaman perheen papereita ei koskaan kuulu ajoissa, pitkin pihaa sitten juostaan perässä palautuspäivänä ja kysellään. Meillä hoitopaikka on ja pysyy, kunnes vanhemmat sen irtisanovat tai anovat siirtoa esim. toiseen päiväkotiin. Esiopetuspaikkaa haetaan tietenkin erikseen aikanaan. Syksyn vasu-keskustelun yhteydessä sitten tarkistetaan perheen yhteystiedot ym.
Vanhempien tulotiedot ym. ovat kulkeneet jo vuosikaudet suoraan päivähoitotoimistoon, meidän ei niitä tarvitse kysellä. Emme edes SAA otta niitä vastaan.
Hyvin on erilaisia käytäntöjä tässäkin. Olisi mukava kuulla, millaisia kokemuksia muualla on. Olen näet huomannut, että jotkut  - ilmeisesti alan ihmiset - täällä silloin tällöin vierailevat!

Mukavaa kevään alkua näin keskikeväällä! Valkovuokkoja on jo löytynyt!

Tietoja ja taitoja

Viime viikolla vietettiin Kalevalan päivää. Vuosia sitten entisessä työpaikassani elävöitti Kalevalan päivän aikaan lasten toimintaa perinneleikit ja tarinat tai pienet teatteriesitykset Kalevala-aiheesta. Aika helposti syntyi vaikka pöytäteatteriesitys maailman synnystä tai Sammon ryöstöstä. Silloin 15 -20 vuotta sitten työkavereillakin oli tietoa kalevalaisista tarinoista jo oman koulusivistyksensä pohjalta. Myös lapsista oli mukavaa tutustua mahtipontiseen Väinämöiseen tai ovelaan Pohjan akkaan. Oman suomalaisen kulttuuriperinnön välittäminen oli minustakin tosi mukavaa, vaikka en mikään historia- tai perinneintoilija ole koskaan ollutkaan.
Nyt muutaman vuoden ajan on Kalevalat jääneet lukematta tai esittämättä. Että miksi? Ensinnäkin hiihtoloma on sattunut aina helmikuun viimeiselle viikolle ja silloinhan suuri osa päiväkodin väestä lomailee. Lapsiryhmiä tai jopa päiväkoteja yhdistellään ja toiminta menee helposti tyyliin "siitä mistä aita on matalin". Ymmärrettävää, jos lapset ja aikuiset eivät ole kovin tuttuja keskenään ja ryhmiä yhdistellen kunkin ryhmän omat toimintasuunnitelmat ovat levossa. Tämän järjestelyn lisäksi olen huomannut, että varsinkaan nuoremmille työkavereille ei Kalevala ole millään lailla tuttu. Eräs noin nelikymppinen työkaveri sanoi, ettei voisi vähempää kiinnostaa joku esihistoria! Ilmeisesti ei ole kuulunut enää ns. koulusivistykseen eikä ole vielä nämä entiset innostuneet päiväkotilapseni siirtyneet työkavereikseni :)

Ajattelin sitten laajemminkin tätä kaikenlaisten (mielestäni) yleisivistykseen kuuluvien asioiden käsittelyä varhaiskasvatuksen yhteydessä, aivan lasten arkipäivässä. Ajattelin myös ns. yleissivistyksen arvostusta päiväkodissa. Mitä kaikkea yleissivistykseen luettaisiin? Mikä arvo näilää asioilla on työntekijöiden keskuudessa? Koetaanko hyvien tapojen, perinteiden, oman kulttuurin välittäminen tärkeäksi? Vai mennäänkö iloisesti Putouksen fraaseja hokien päivästä toiseen?

Keskustelimme jokin aika sitten esimieheni kanssa henkilökunnan täydennyskoulutuksesta. Sivusimme sekä työnantajan järjestämää tiiviisti omaan ammatttialaan liityvää koulutusta = varhaiskasvatus, erityispedagogiikka, kasvatuskumppanuus jne. sekä ns. omatoimista/ehtoista (ja omakustanteista) koulutusta, jonka sisältö voi olla näenäisesti kaukanakin varhaiskasvatuksen maailmasta, mutta tiiviissä yhteydessä henkilön yleissivistyksen laajentamisessa. Tämä tuli esille, kun esimies oli kehityskeskustelun yhteydessä kirjannut muistiin työntekijän suorittamia opintoja. Hän oli ilmoittanut rajaavansa tiedot vain varhaiskasvatukseen liittyviin opintoihin. Muista ei tarvitse mainita.

Ammatillinen täydennyskoulutus on tärkeää, myönnän. Hankittujen tietojen ja taitojen päivittäminen aika ajoin. Usein vaan sattuu niin, että tilataan samansisältöinen koulutus koko henkilöstölle. Siellä sitten istuvat yhdessä viime keväänä valmistunut lähihoitaja ja kaksikymmentä vuotta töitä tehnyt lastentarhanopettaja yrittäen saada mahdollisimman suuren hyödyn kouluttajan näitä molempia palvelemaan laatimasta sisällöstä. Joskus  kouluttaja onnistuu, joskus aihe on sellainen, että onnistumisen mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ole! Ikävimmässä tapauksessa koulutus mielletään huonoksi, koska sisältö meni nuorelta ns. yli hilseen (olisi vaatinut työkokemusta pohjaksi) ja vanhalle kuulosti tuttujen asioiden tarpeettomalta kertaukselta (koulutuksessa istuttu aika on pois lapsiryhmältä). Tästä on ainakin meidän talossa seurannut joillakin hyvinkin kielteistä suhtautumista kaikkiin koulutuksiin.
Mutta voisiko työnantaja ja esimies arvostaa myös työntekijän itse hankkimaa, hänen omaa kasvuaan ihmisenä tukevaa koulutusta? Olemmehan ammatissa, jossa tuetaan kasvua Ihmisenä. Kasvamiseen kuuluu rajattoman laajalti erilaisia, erisisältöisiä kokemuksia, elämyksiä, joista osa tulee aina ns. toisen käden tietona, toisen ihmisen kokemuksina tai hankkimina tietoina.

P.S. Ajattelin syksyllä pyrkiä opiskelemaan sukututkimusta ja hyödyntää saamiani tietoja päiväkodissa. Ai miten? Katsotaan, mitä niistä tiedoista voi hyödyntää. Vielä en sukututkimuksesta tiedä juuri mitään :)

Hymy (ei lehti)

Onpas tullut pitkä tauko kirjoittelussa. Syynä oli ihan totaalinen "bläck aut" eli mitkä ihmeen tunnukset tänne kuuluivat. Taitaa muisti pätkiä ja pahasti. Vaan löytyipäs lopulta, joten täällä taas ruikutetaan.

"Anna hymyn tehdä siltaa, jos kieltä osaa et" lauletaan Jukka Salmisen ihan kivassa lastenlaulussa. Hyräilin tuota mielessäni  töissä. Mistä lie mieleen tullutkin, ei ole tänä vuonna ko. laulua laulettu eikä meillä tänä vuonna ole lapsissakaan ketään ns. vieraskielistä eli kieltä kyllä osataan, monipuolisesti, kuten aiemmista muistiinpanoista on selvinnyt.
 Ehkä laulu nousi jostakin alitajunnasta, kun seurailin työkaverin puuhia lasten kanssa ja tajusin, että tuo ihminen ei hymyile koskaan lapsille tai heidän kanssaan. Hoitaa "tehokkaasti" hommansa eli armeijamaisen kuuluvalla äänellä lyhyin napakoin käskyin, jotka valitettavasti usein kuulostavat nalkutukselta. Hän myös nopsasti huomaa pienet virheet ja puutteet pikkuväen touhuissa ja puuttuu niihinkin.
Pitää varmaan minua ja toista työkaveriani ihan outoina, kun hulluttelemme ja nauraa ratkatamme lasten kanssa - ei lapsille. Kuitenkin tämä sama ihminen korosti syksyllä huumorintajun merkitystä, kun yhdessä silloin suunnittelimme alkavaa toimintakautta. Siis jonkinlaista piilohuumoria varmaan. Tai voi kamalaa, onko minulle kehittynyt jokin outo huumorintaju? En ymmärräkään toisten huumoria :O
Minulle huumori merkitsee leppoisaa ja hyväntuulista yhdessäoloa, jolloin kiperistäkin tilanteista selvitään helpommin. Kaikista asioista löytyy se positiivisempikin puoli ja hankalatkin tilanteet voivat päättyä hyväntuulisesti. Tällä en tarkoita, että ikävät asiat naurettaisiin maton alle, mutta niidenkin jälkeen on hyvä löytää jotakin, mistä jää hyvä mieli!
Ja onhan se hymyilevä naama mukavampi katsellakin, meille  kaikille! Siispä hymyillään kun tavataan, varsinkin noita pieniä ihmisen poikasia.
Hymyilevää viikkoa kaikille (pian koittaa talvilomakin)!