Niinhän siinä kävi, että ei syksyn flunssa jättänyt rauhaan tai pyyhkäissyt tuulispäänä ohi. Nenä vuotaa, kurkkua kutittaa, silmät punoittavat ja tarhan täti käy aika kuumana. Viimeksi mitattu lämpötilä oli reilusti 38 asteen yläpuolella. Niisk ja atshii!
Aamulla piti sitten ilahduttaa esimiestä soittamalla ja ilmoittamalla tapahtuneesta.
Nyt täällä sitten harmittelen, miten työkaverit selviävät vajaamiehityksellä töissä. Todellisuuden tuntien tiedän, että sinne voi parhaassa tapauksessa saada jonkun paikkaamaan kaikkein mahdottominta puutetta ehkä tunniksi tai pariksi. Mistään kokopäiväisestä sijaisesta tuskin on toivoa. Tiedän, että minulla on pystyvät työtoverit ja esimieskin tekee parhaansa olemattomilla resursseilla. Todellisuus on näyttäytynyt viime aikoina sellaisena, että rahaa tilapäistyövoimaan on niukasti eikä ammattitaitoistaväkeä missään ole edes tarjolla. Alalle työttömäksi valmistuvat hakeutuvat aika nopeasti muihin tehtäviin. Eihän tässä työssä pääse palkkauksellakaan kehuskelemaan, joten "hintakaan" ei houkuttele. Tuskin kehtaa kenellekään ei-alan-ihmiselle edes kertoa, millaisella palkanomaisella korvauksella tätä vastuullista hommaa pyöritetään. Usein vielä minimiäkin pienemmällä miehityksellä. Tiedän kyllä, että keskimäärin henkilöstöä on riittävästi. Aamulla ja iltapäivän viimeisinä tunteina ylikin, kun ainoana hoidossa olevaakin lasta varten tarvitaan se pakollinen kaitsija.
Nyt ei nuttura tutise, kun en jaksanut nutturoitua. Syvää syyllisyyttä sairastamisestani tuntien menen takaisin nukkumaan. Päätäkin särkee.
maanantai 18. lokakuuta 2010
torstai 14. lokakuuta 2010
Työkaverina miehen ulkomittainen
Olipa tässä muutama päivä sitten pitkästä aikaa tilaisuus tehdä töitä miespuolisen kollegan kanssa. Varhaiskasvatuksen alallahan erittäin suuri enemmistö on naisia, joten ihan joka päivä (tai edes vuosi) ei tällaista tilaisuutta osu kohdalle. Joitakin vuosia sitten oli kyllä työkaverina ihan aito MIESlastentarhanopettaja. Ja voin sanoa, että olikin oikein mies paikallaan.
Nyt kävi niin, että menin sijaistamaan naapuripäiväkotiin, kun sieltä oli flunssa kaatanut väkeä kerralla enemmän kuin laki sallii.
Siispä minulle ko kypsään ikään ehtineelle teinitytölle tuli työpariksi lähes puolta nuorempi urospuolinen lastenhoitaja. Kokemuksenani aikaisemmilta "paikkauskeikoilta" on ollut vakituisen väen toimintaa ja tunnelmaa rauhoittava vaikutus. Pyörrän puheeni. Tälle nuorelle miehelle tuntui olevan tärkeintä olla itse äänessä koko ajan. Äänen käyttö oli lisäksi sangen voimakasta ja puheen sisältö lievästi sanoen epäasiallista. Lapsia nolaten ja jopa mielestäni pilkaten ("luulis nyt viisvuotiaan selviytyvän noin alkeellisesta hommasta" - suora lainaus kun tyttö kaatoi maitotölkistä vähän ohi). Ilmeisesti hän oletti myös kaikkien lasten olevan sangen huonokuuloisia siis. Tuli mieleen taannoin seuraamani alokkaiden käskyttäminen omaisten päivän "sulkeisissa".
Syksyaiheesta innostuneena eräs pojista oli tuonut mukanaan pakastepussissa, sellaisessa himmeäpintaisessa, karpaloita päiväkotiin käytyään edellisenä päivänä mummonsa kanssa suolla. Tämä selvisi keskustelun jälkeen. Tämä pikkukaveri nosti näkyvilleni tiukkaan kierretyn pussin ja sanoi:"Kato mitä mulla on?" Arvelin niiden olevan puolukoita, joita löytyy myös päiväkodin pihalta. Ennenkuin tämä pikkumies ehi vastata, kailotti kollega jo kovalla äänellä: "Tarvitsis varmaan lähettää toi (siis minä) jollekin luontokurssille!" Ja sekös häntä itseään nauratti. Voisihan sekin olla tarpeen. Ihan kaikkea en tiedä ja erehdyksenikin voin korjata. No selviä pikkuisia (joskin vielä raakoja) karpaloita pussista paljastui. Ja varmasti mieskollega oletti osoittautuneensa lasten silmissä viisaaksi luonnontuntijaksi toisin kuin keski-ikäinen "lainatäti".
Välipalaa jaettaessa oli tämän mieskollegan mielestä varmaan hyvin vitsikästä heitellä juustonviipaleita lasten eteen pöydälle heidän päidensä yli. No joku osui kiisselilautaselle, mutta mitä pienistä, totesi tämä huuliveikko.
Aterioinnin jälkeen tässä talossa on kunkin aikuisen tehtävänä lasten avustuksella (tai päinvastoin) pyyhkäistä tahrat ja siistiä"oman pikkuryhmän" pöytä. Näin minut ohjeistettiin. Välipalan jälkeen tämä puheena oleva jeppe katosi jumppasaliin ryhmänsä kanssa ja pöytä jäi melkoiseen siivoon. Hiukan suivaantuneena kurkkasin salin ovesta ja ehdotin pöydän pyyhkimistä ja astioiden keräämistä ennenkuin kiisseli kuivuu kiinni. Ja mitä vastasi meidän melukeisari? "Siivoo sä, eihän sun työaika vielä päättyny!" No ei, ei päättyny. Arvatkaapa miltä näytti lasten naamat tämän kommentin jälkeen. Vastasin, että "jätän siisvoustarvikkeet odottamaan teidän pöydällenne, siivoatte sitten ennen uloslähtöä". En jäänyt kuuntelemaan enää vastausta, vaan hammasta purren lähdin järjestelemään loppuporukalle iltapäivän puuhaa.
Jos tällainen vitsinikkari olisi vakituinen työkaverini, katsoisin aiheelliseksi vakavan keskustelun ko. henkilön käytöstavoista, työmoraalista ja pedagogisesta tietämyksestä. En ole vielä tavannut hänen ryhmänsä vakituisia työkavereita, mutta ellei tämä ollut jokin lapsellinen minulle suunnattu näytös, en muuta voi sanoa kuin "otan osaa ja tehkää jotain!" Kyllä tarhan tädin nuttura tutisi vielä kotimatkallakin. Ja tämä on sitä ikäluokkaa, jonka ME olemme kasvattaneet!
Nyt kävi niin, että menin sijaistamaan naapuripäiväkotiin, kun sieltä oli flunssa kaatanut väkeä kerralla enemmän kuin laki sallii.
Siispä minulle ko kypsään ikään ehtineelle teinitytölle tuli työpariksi lähes puolta nuorempi urospuolinen lastenhoitaja. Kokemuksenani aikaisemmilta "paikkauskeikoilta" on ollut vakituisen väen toimintaa ja tunnelmaa rauhoittava vaikutus. Pyörrän puheeni. Tälle nuorelle miehelle tuntui olevan tärkeintä olla itse äänessä koko ajan. Äänen käyttö oli lisäksi sangen voimakasta ja puheen sisältö lievästi sanoen epäasiallista. Lapsia nolaten ja jopa mielestäni pilkaten ("luulis nyt viisvuotiaan selviytyvän noin alkeellisesta hommasta" - suora lainaus kun tyttö kaatoi maitotölkistä vähän ohi). Ilmeisesti hän oletti myös kaikkien lasten olevan sangen huonokuuloisia siis. Tuli mieleen taannoin seuraamani alokkaiden käskyttäminen omaisten päivän "sulkeisissa".
Syksyaiheesta innostuneena eräs pojista oli tuonut mukanaan pakastepussissa, sellaisessa himmeäpintaisessa, karpaloita päiväkotiin käytyään edellisenä päivänä mummonsa kanssa suolla. Tämä selvisi keskustelun jälkeen. Tämä pikkukaveri nosti näkyvilleni tiukkaan kierretyn pussin ja sanoi:"Kato mitä mulla on?" Arvelin niiden olevan puolukoita, joita löytyy myös päiväkodin pihalta. Ennenkuin tämä pikkumies ehi vastata, kailotti kollega jo kovalla äänellä: "Tarvitsis varmaan lähettää toi (siis minä) jollekin luontokurssille!" Ja sekös häntä itseään nauratti. Voisihan sekin olla tarpeen. Ihan kaikkea en tiedä ja erehdyksenikin voin korjata. No selviä pikkuisia (joskin vielä raakoja) karpaloita pussista paljastui. Ja varmasti mieskollega oletti osoittautuneensa lasten silmissä viisaaksi luonnontuntijaksi toisin kuin keski-ikäinen "lainatäti".
Välipalaa jaettaessa oli tämän mieskollegan mielestä varmaan hyvin vitsikästä heitellä juustonviipaleita lasten eteen pöydälle heidän päidensä yli. No joku osui kiisselilautaselle, mutta mitä pienistä, totesi tämä huuliveikko.
Aterioinnin jälkeen tässä talossa on kunkin aikuisen tehtävänä lasten avustuksella (tai päinvastoin) pyyhkäistä tahrat ja siistiä"oman pikkuryhmän" pöytä. Näin minut ohjeistettiin. Välipalan jälkeen tämä puheena oleva jeppe katosi jumppasaliin ryhmänsä kanssa ja pöytä jäi melkoiseen siivoon. Hiukan suivaantuneena kurkkasin salin ovesta ja ehdotin pöydän pyyhkimistä ja astioiden keräämistä ennenkuin kiisseli kuivuu kiinni. Ja mitä vastasi meidän melukeisari? "Siivoo sä, eihän sun työaika vielä päättyny!" No ei, ei päättyny. Arvatkaapa miltä näytti lasten naamat tämän kommentin jälkeen. Vastasin, että "jätän siisvoustarvikkeet odottamaan teidän pöydällenne, siivoatte sitten ennen uloslähtöä". En jäänyt kuuntelemaan enää vastausta, vaan hammasta purren lähdin järjestelemään loppuporukalle iltapäivän puuhaa.
Jos tällainen vitsinikkari olisi vakituinen työkaverini, katsoisin aiheelliseksi vakavan keskustelun ko. henkilön käytöstavoista, työmoraalista ja pedagogisesta tietämyksestä. En ole vielä tavannut hänen ryhmänsä vakituisia työkavereita, mutta ellei tämä ollut jokin lapsellinen minulle suunnattu näytös, en muuta voi sanoa kuin "otan osaa ja tehkää jotain!" Kyllä tarhan tädin nuttura tutisi vielä kotimatkallakin. Ja tämä on sitä ikäluokkaa, jonka ME olemme kasvattaneet!
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Ei, ei ja älä, älä
Taas on tarhan tädin nuttura tutissut.
Älä mene sinne, älä koske siihen, älä töni, älä heitä, älä juokse, älä älä älä! Voi että tuollainen rasittaa. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä ärsyttävämpää tuo "älättely" on. Joskus tarhan tädin uran alkuvaiheessa puhuttiin termistä "ohjaava kasvatus". Ymmärsin silloin, että kyse oli ohjata lasta tekemään jotakin toivottavaa ei - toivotun sijaan. Ihan vanhoja hyviä juttuja siis "älä juoksen" sijaan "kävele" tai "pysähdy". Ja sen voi sanoa vielä ihan ystävällisesti joskin päättäväisesti.Ei kai noin hyvä toimintamalli ole hukkunut tässä tehokkuuden maksimoinnin ihannoinnissa?
Joskus viime talvena pyöri telkkarissa ohjelma, joka asiantuntijoiden voimin perehdytti koiran omistajia karvaisen kaverinsa koulutukseen.En nyt aivan yksiyhteen vertaisi lasten ja koirien kasvatusta,mutta hyvä esimerkki oli mielestäni seuraava: Juontajapari lähti autolla ajelulle. Päämäärän tiesi vain se, joka ei ollut ratissa. Hän toimi oppaana sanoen seuraavaan tapaan "älä käänny sinnepäin", "älä aja sinne", "ei siihen suuntaan", "ei sinne" jne. Kuski oli lopulta polttaa hihansa, pyydettyään turhaan lukuisia kertoja "opasta" ilmoittamaan, minne oli tarkoitus ajaa.
What's the point? Koiria -ja mielestäni myös pieniä lapsia siis- kielletään, torutaan ja estetään tekemästä ei toivottua (aivan syystä) mutta ei kerrota lainkaan, m i t ä heidän toivotaan tekevän. Onks esimerkiksi kolmevuotiaalla muka niin laaja kokemus eri toimintojen vaihtoehdoista, että pystyy muuttamaan toimiaan pelkän "älämölön" jälkeen. EI OO!
Eiks kuitenkin ole tarkoitus ohjata ja opastaa eli kasvattaa ja opettaa eikä pelkästään estää toimimaan? Mitä?
Älä mene sinne, älä koske siihen, älä töni, älä heitä, älä juokse, älä älä älä! Voi että tuollainen rasittaa. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä ärsyttävämpää tuo "älättely" on. Joskus tarhan tädin uran alkuvaiheessa puhuttiin termistä "ohjaava kasvatus". Ymmärsin silloin, että kyse oli ohjata lasta tekemään jotakin toivottavaa ei - toivotun sijaan. Ihan vanhoja hyviä juttuja siis "älä juoksen" sijaan "kävele" tai "pysähdy". Ja sen voi sanoa vielä ihan ystävällisesti joskin päättäväisesti.Ei kai noin hyvä toimintamalli ole hukkunut tässä tehokkuuden maksimoinnin ihannoinnissa?
Joskus viime talvena pyöri telkkarissa ohjelma, joka asiantuntijoiden voimin perehdytti koiran omistajia karvaisen kaverinsa koulutukseen.En nyt aivan yksiyhteen vertaisi lasten ja koirien kasvatusta,mutta hyvä esimerkki oli mielestäni seuraava: Juontajapari lähti autolla ajelulle. Päämäärän tiesi vain se, joka ei ollut ratissa. Hän toimi oppaana sanoen seuraavaan tapaan "älä käänny sinnepäin", "älä aja sinne", "ei siihen suuntaan", "ei sinne" jne. Kuski oli lopulta polttaa hihansa, pyydettyään turhaan lukuisia kertoja "opasta" ilmoittamaan, minne oli tarkoitus ajaa.
What's the point? Koiria -ja mielestäni myös pieniä lapsia siis- kielletään, torutaan ja estetään tekemästä ei toivottua (aivan syystä) mutta ei kerrota lainkaan, m i t ä heidän toivotaan tekevän. Onks esimerkiksi kolmevuotiaalla muka niin laaja kokemus eri toimintojen vaihtoehdoista, että pystyy muuttamaan toimiaan pelkän "älämölön" jälkeen. EI OO!
Eiks kuitenkin ole tarkoitus ohjata ja opastaa eli kasvattaa ja opettaa eikä pelkästään estää toimimaan? Mitä?
perjantai 1. lokakuuta 2010
Karkittomuutta ja kiisseliä
Päiväkodissa on mukava viettää lasten syntymäpäiviä. Varsinkin päivänsankarille hetki on koskettava ja odotettukin. Vuosien varrella synttäreiden juhliminen on saanut monenlaisia muotoja. Yleisimpiä sisältöjä lienee kuitenkin onnittelukortin ojentaminen, onnittelulaulu ja muita erilaisia "rutiineja". Monessa päiväkodissa, joissa olen työskennellyt, on myös päivänsankarin ollut tapana tarjota jotakin kavereilleen. Usein kyseessä on ollut karkit, jäätelö tms.herkut. Tästä on saattanut olla seurauksena myös se, että pitkän päiväkotiuran "konkarit" odottavat tarjoilua ja voivat huomauttaa, jos joku ei nameja järjestäkään.
Joitakin vuosia sitten muuan äiti hyvin varovasti esitti, ettei hänen kaksivuotiaalleen tarjottaisi karkkia ollenkaan. Siirryimme silloin rusinoihin ja kekseihin. Kaikki olivat tyytyväisiä. Hyvä!
Nyt kuulimme hammashoitolasta, että lasten hampaiden kunto on ratkaisevasti huonontunut viime vuosina. Syynä on epäilty juuri runsasta makean syöntiä. Jopa aivan pienimpien vastapuhjenneissa hampaissa on reikiä. Harmillista.
Me päätimme porukalla, että meidän päiväkoti lopettaa kaiken karkin syönnin omissa tiloissamme. Synttärien viettäminen tapahtuu juhlimalla herkuttelematta huomioiden päivänsankari muuten.
Mutta... nuo välipalat ihmetyttävät. Sokeroitua jugurttia, hilloa ja ohukaisia, jäätelöäkin joskus ja sitä ikuista kiisseliä! Välipalat ovat enimmäkseen juuri karkkeihin verrattavia sokeripommeja.
Parin viikon päästä on keskuskeittiön kanssa neuvottelu. Pitäkää peukkuja mahdollisuuteemme saada vähemmän sokeroituja välipaloja!!
Joitakin vuosia sitten muuan äiti hyvin varovasti esitti, ettei hänen kaksivuotiaalleen tarjottaisi karkkia ollenkaan. Siirryimme silloin rusinoihin ja kekseihin. Kaikki olivat tyytyväisiä. Hyvä!
Nyt kuulimme hammashoitolasta, että lasten hampaiden kunto on ratkaisevasti huonontunut viime vuosina. Syynä on epäilty juuri runsasta makean syöntiä. Jopa aivan pienimpien vastapuhjenneissa hampaissa on reikiä. Harmillista.
Me päätimme porukalla, että meidän päiväkoti lopettaa kaiken karkin syönnin omissa tiloissamme. Synttärien viettäminen tapahtuu juhlimalla herkuttelematta huomioiden päivänsankari muuten.
Mutta... nuo välipalat ihmetyttävät. Sokeroitua jugurttia, hilloa ja ohukaisia, jäätelöäkin joskus ja sitä ikuista kiisseliä! Välipalat ovat enimmäkseen juuri karkkeihin verrattavia sokeripommeja.
Parin viikon päästä on keskuskeittiön kanssa neuvottelu. Pitäkää peukkuja mahdollisuuteemme saada vähemmän sokeroituja välipaloja!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)