Vähän koulutuksesta

Onhan se hyvä ja erittäin tarpeellistakin useimmiten, että työnantaja järjestää täydennyskoulutusta työajan puitteissa ja velvoittaa nihin osallistumaan. Useimmiten - ei tosin aina - koulutuksesta palaa innostunneena ja täynnä uusia ideoita yrittäen sitten saada sama innostus tarttumaan työkavereihinkin. Oikein upeeta. Mutta sitten tulee se mutta.
Koulutus tapahtuu työajalla. Sijaista ei saa palkata. Työaika pitää tasata kolmen viikon jaksoihin. Koulutusta yhdestä aiheesta esimerkiksi 2x2,5 tuntia. Aamuvuoroon töihin klo 6.30. Työaika päättyisi klo 12.30, mutta koulutus jatkuukin tästä tai sijoittuu vaihtoehtoisesti iltaan klo 17- 19.30. Kahdesta muusta työvuorosta (klo 8-16 tai 9-17) ei paljon joustoja oteta, meidät kaikki tarvitaan aamulla "paimentamaan" 21 erittäin vilkasta 3-6 -vuotiasta. Toimintamme pienryhmissä painottuu voimakkaasti aamuun, osan lapsista poistuessa jo klo 15 mennessä eli heti välipalan jälkeen. Ei koskaan kuitenkaan niin paljon, että klo 16 vuorosta pääsisi liukenemaan kuin korkeintaan varttia aikaisemmin.
Näistä aamuista sitten "pätkitään" puoli tuntia tai tunti kerrallaan PAITSI jos sattuu oma tai naapuriryhmän palaveripäivä, talokokous, jokin suunnittelutoimikunta tai  tarve esimerkiksi kiireellisesti paikkaamaan muualle taloon henkilöstövajetta. Talomme on ns. hajasijoitettu, jolloin ryhmät toimivat lähitaloissa, mutta toisistaan erillään kuitenkin. Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä! Voi kunpa näihin kaikkiin koulutuksiin käytetyn ajan saisi tallentaa johonkin "aikapankkiin", josta sitä voisi ottaa "hiljaisina" päivinä esim. lomien yhteydessä tai kun iskee yllättäen vesirokko ja kolmasosa lapsista puuttuu. Mutta ei. Aina vaan tasoitamme työkaverien jaksamisen kustannuksella. Meidän TYÖAIKAANhan on laskettu vain lasten ja perheiden kanssa tehtävä työ. Kyllä laskee motivaatiota mennä kolmen vuoden välein kuuntelemaan lähes saat ensiapuohjeet ja elvyttämään muoviraatoa, kun tietää, että kiirettä sitten riittää arjessa. Yhtään väheksymättä ensiaputaidon välttämättömyyttä! Ja tällaisa päiviä eri aiheista useita kertoja vuodessa koskien kaikkia ryhmän kolmea kasvatusvastuussa olevaa työntekijää.
Maanantaina nuttura tutisten elvyttämään, kunhan ensin käyn käännähtämässä kotona klo 12.30 - 15.30 välisenä aikana.

Syyskuussa lakkeja ihmetellen. En tarkoita sieniä.

Kesä on mennyt ja vähäiset helteet sen myötä. Vaatetta on  lisätty pihaleikkijöille sään mukaan. Välillä on niin lämmin, että t-paidasta huolimatta hikikarpalot helmeilee lapsosten otsalla. Välillä taas vedetään tuulipuvun vetoketjua ylemmäs ja sovitellaan kumppareita jalkaan. Muutaman kerran jouduttu turvautumaan jopa kuravaatteisiin. Onneksi jo aika monella on  sadetta pitävät, mutta kosteutta ulospäin läpäisevät, hengittävt ulkoiluvaatteet, jolloin noita kumipukuja ei tarvita. Vaikka on meidänkin työpaikalla joitakin epäuskoisia, joiden mielestä tihkusateeseen ei ole mitään asiaa ilman kurahousuja ja sadetakkeja! Selitä siinä sitten  heidän moittiessaan vanhempia, jotka eivät ole toimittaneet lapsilleen asiallisia rukkapukuja!!

Varsinaisen ihmetyksen aihe on tällä kertaa kuitenkin asuste nimeltä Päähine! Kesällä auringonpaisteessa ymmärrän sen merkityksen auringonsuojana ja talvella ei mielestäni ole asiaa pakkaseen ilman pipoa tai muuta lämmittävää pääkappaletta. Mutta. Elo-syyskuun leudoilla keleillä... Miksi ihmeessä lasten päähän pitää runnoa puuvillapipoa tai hikistä lippalakkia? Voisiko joku selittää?
Pään kautta haihtuu enin kosteus lapsen hikoillessa, jolloin se pää muuttuu aika pian hikiseksi liimatukaksi. eikö sen kosteuden voisi antaa haihtua ihan luonnollisesti? Viileä sää on asia erikseen, jolloin sillä on merkitystä pään lämpimänä pitämiseksi. Mutta ulkona lämpötilan ollessa 18 -20 asteen tuntumassa etsitään eteisessä vimmaisesti sitä lippalakkia, lierihattua tai trikoomyssyä. Ja tuskaillaan huolimattomia vanhempia, jotka ovat unohtaneet tämän vaadittavan asusteen kotiin. Entäs, jos jättivätkin ihan tahallaan?
Eikä näkynyt yhdelläkään  pihan aikuisista olleen mitään päässään. Eikä kovin monella vanhemmallakaan. No jokunen isä ilmaantui seuran väreja tunnustavassa tai vihaisia lintuja kuvaavassa kotsassaan lastaan hakemaan.
Eiks vois olla ihan vaan paljain päin niinkuin "ennen vanhaan"?
Työpaikalla en saanut ymmärrystä ajatuksilleni. Olisipa kiva, jos joku kertoisi minulle syyn ainaiseen lakittamiseen tai ilmasisi ymmärtämystä ajatuksilleni tai jopa tunnustaisi jossakin olevan päivähoitoyksikön, jossa pipopakkoa ei ole! Kiitos ja kumarrus!