Eikä meillä päiväkodissa! Nimittäin toisten lasten ja aikuisten nimittelyä, haukkumista ja kiroilua. Koko syksyn on muutaman pojan kanssa haettu hyvän käytöksen rajoja päivittäin ja vieläpä useita kertoja kunkin päivän aikana.
Ja ainakin meillä aikuisilla on ollut tavoitteena pysyä sitten niiden löytyneiden rajojen sisälläkin.
Näiden pikkumiesten kielenkäyttö on edennyt sellaisiin mittoihin sanavaraston laajuuden ja taajuuden suhteen, että asia otettiin aika varhaisessa vaiheessa puheeksi myös heidän vanhenpiensa kanssa. Olihan todennäköistä myös, että näiden lasten kohdalla päivittäinen puheisiin puuttumisemme tuli ilmi heidän kotonaankin. Muutaman käytöstavat hallitsevan lapsen kotoa tulikin viestiä jo pikku rääväsuista.
Yhtä lukuunottamatta kaikkien näiden poikien vanhemmat suhtautuivat asiaan vakavuudella ja olivat kanssamme samaa mieltä. Ei kuulu 5-6 -vuotiaiden sanavarastoon törkeimmät nimittelyt, kiroilut ja puheen tehostaminen erilaisin sukupuolielimiä kuvaavin termein. Vaan tämän kaikkein "rikkainta" sanavarastoa suosivan kohdalla vanhemmat olivatkin sitä mieltä, että päiväkodistahan nämä termit on opittu. Heillä kotona ei kiroilla eikä käytetä mitään alatyylisiä ilmauksia.
Puheensa tueksi äiti otti tavaksi leperrellä lapselleen tuonti- ja hakutilanteissa ja muistutteli vielä, että "olehan sitten kiltisti niinkuin kotona on sovittu". Isä puolestaan muistutteli aina "kunnolla olemisesta aamuisin ja iltapäivällä kysyi lapseltaan : "onhan kaikki mennyt hienosti?" johon tämä tietysti vastasi myöntävästi. Kun sitten me aikuiset saatoimme kyseenalaistaa "hienon" päivän, ihmetteli isä ihan aidosti, että kyllä "Joonaksen" mielestä päivä on sujunut hyvin. Okei, näemme siis lapsen kanssa asiat hiukan erilailla. Emme muuten kovinkaan usein edes kotiin ole viestitelleet näistä päivittäisistä. Pyrimme yhteisellä sopimuksella kannustamaan paremminkin sitä hyvää käytöstä.
Sattuipa sitten tässä eräänä päivänä, että olinkin jäänyt päiväkodille valmistelemaan seuraavan päivän taideprojektia. Olin eteisestä katsoen näkymättömässä paikassa mutta hyvän kuuloetäisyyden päässä, kun tämä lapsi äiteineen tuli eteiseen riisuakseen kuravaatteet ennen kotiin lähtöä. Normaalisti tähän aikaan paikalla on ainoastaan ns. iltavuorolainen ja hän oli pihalla lapsiryhmän kanssa.
Riisumistilanne meni suunnilleen näin:
Äiti: "Voi h...vetti! Missä sä oot pask..nu kaikki vaattees tollai! Eksä torvi tajuu, että mä en viitti joka s..tanan ilta pestä sun kuteitas!"
Lapsi: "Älä karju senkin paska-aivo!"
Äiti: "Nyt turpa kii! Mä en kuuntele tollasta." Jne.
Miksi, äiti? Ehkä se vielä menis läpi, että maltti menee joskus. Mutta mitä sillä voitetaan, että päiväkodilla kerrotaan vieläpä lapsen kuullen, ettei kotona käytetä kirosanoja jne.
Millaisen kuvan tuo ihmisen alku saa rehellisyydestä ja totuuden puhumisesta? Mitä äiti kaikella tällä koittaa todistella? Tuo hyvin koulutettu, vastuullisessa ammatissa toimiva naisihminen täällä meidän pikkukaupungissamme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti