tiistai 4. syyskuuta 2012

Syyskuussa lakkeja ihmetellen. En tarkoita sieniä.

Kesä on mennyt ja vähäiset helteet sen myötä. Vaatetta on  lisätty pihaleikkijöille sään mukaan. Välillä on niin lämmin, että t-paidasta huolimatta hikikarpalot helmeilee lapsosten otsalla. Välillä taas vedetään tuulipuvun vetoketjua ylemmäs ja sovitellaan kumppareita jalkaan. Muutaman kerran jouduttu turvautumaan jopa kuravaatteisiin. Onneksi jo aika monella on  sadetta pitävät, mutta kosteutta ulospäin läpäisevät, hengittävt ulkoiluvaatteet, jolloin noita kumipukuja ei tarvita. Vaikka on meidänkin työpaikalla joitakin epäuskoisia, joiden mielestä tihkusateeseen ei ole mitään asiaa ilman kurahousuja ja sadetakkeja! Selitä siinä sitten  heidän moittiessaan vanhempia, jotka eivät ole toimittaneet lapsilleen asiallisia rukkapukuja!!

Varsinaisen ihmetyksen aihe on tällä kertaa kuitenkin asuste nimeltä Päähine! Kesällä auringonpaisteessa ymmärrän sen merkityksen auringonsuojana ja talvella ei mielestäni ole asiaa pakkaseen ilman pipoa tai muuta lämmittävää pääkappaletta. Mutta. Elo-syyskuun leudoilla keleillä... Miksi ihmeessä lasten päähän pitää runnoa puuvillapipoa tai hikistä lippalakkia? Voisiko joku selittää?
Pään kautta haihtuu enin kosteus lapsen hikoillessa, jolloin se pää muuttuu aika pian hikiseksi liimatukaksi. eikö sen kosteuden voisi antaa haihtua ihan luonnollisesti? Viileä sää on asia erikseen, jolloin sillä on merkitystä pään lämpimänä pitämiseksi. Mutta ulkona lämpötilan ollessa 18 -20 asteen tuntumassa etsitään eteisessä vimmaisesti sitä lippalakkia, lierihattua tai trikoomyssyä. Ja tuskaillaan huolimattomia vanhempia, jotka ovat unohtaneet tämän vaadittavan asusteen kotiin. Entäs, jos jättivätkin ihan tahallaan?
Eikä näkynyt yhdelläkään  pihan aikuisista olleen mitään päässään. Eikä kovin monella vanhemmallakaan. No jokunen isä ilmaantui seuran väreja tunnustavassa tai vihaisia lintuja kuvaavassa kotsassaan lastaan hakemaan.
Eiks vois olla ihan vaan paljain päin niinkuin "ennen vanhaan"?
Työpaikalla en saanut ymmärrystä ajatuksilleni. Olisipa kiva, jos joku kertoisi minulle syyn ainaiseen lakittamiseen tai ilmasisi ymmärtämystä ajatuksilleni tai jopa tunnustaisi jossakin olevan päivähoitoyksikön, jossa pipopakkoa ei ole! Kiitos ja kumarrus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti