Vähän ruuhkaa

Meillä on harjoittelujaksoaan lopetteleva opiskelija. Meillä on toinen jaksoaan aloitteleva opiskelija. Meillä on koululainen työelämään tutustumassa. Meillä on kaikki kolme vakinaista työntekijää paikalla. Kukaan ei ole siis flunssassa tai muutenkaan vaivojensa vankina kotona. On meillä lapsiakin paikalla. Seinät ovat paikallaan, joten tiivis on tunnelma ajoittain.
Lapset nauttivat. Joku ehtii aina auttamaan, pelaamaan, lukemaan, leikkimään... Pukeminenkin sujuu kurahousukaudesta huolimatta melko sutjakkaasti. Voi myös kokeilla useamman aikuisen kanssa rajoja. Jos ei yhden ohjeet miellytä, aina voi yrittää uudelleen toisen kanssa. No, sopiihan sitä aina yrittää.
Koska vasta elokuussa aloitettiin uuden ryhmän ja uuden työtiimin kanssa, tuntuu, että kaikki opettelevat edelleen kaikkea. Välillä on todella hulvaton hurlumhei-tunnelma.
Onneksi ehditään huomioida myös tuota pikkuväkeä vaikka tuntuu, että enemmänkin pitäisi ehtiä kuulla, nähdä ja osallistua. Eikä kenelläkään ole vielä päreet palaneet, Huumorilla porskutettu eteenpäin vaikka välillä on ollut kiperiäkin tilanteita ja selvää riittämättömyyden tunnetta. Lapset ja perheet sitä tuskin huomaavat.

Opiskelijan arviointitilanteessa näppärä arvioitava ihminen yllätti meidät. Saimme runsaasti kiitosta tavastamme toimia. Opiskelijan  sanoin; " Tässä ryhmässä lasten on varmasti  hyvä kasvaa! Aikuisilla on lämmin ja sydämellinen tapa kohdata lapset ja heillä näyttää olevan hauskaa keskenäänkin." Tulin  niin hyvälle tuulelle, että pakko on hehkuttaa täälläkin!
Työpaikkakokouksissamme puhutaan toistuvasti palautteen antamisesta lähimmille työkavereille, naapuritiimeille ja myös lähiesimiehelle. Kummallisesti se vain jää. Niin kauan kuin kaikki sujuu, ollaan tyytyväisenä vain hiljaa. Sitten, kun ei suju, ollaan edelleen hiljaa - vähemmän tyytyväisena. Näinkö on? Palaute hukkuu arjen pyörityksessä.

Siitä ruuhkasta vielä. Kun on monta vierasta aikuista/nuorta ryhmässä, lapsille löytyy apua tarpeeseen. Hyvä! Pitäisi kehittää vielä jokin sunnitelma, jolla näille "ylimääräisille" löytyisi hommia siksikin ajaksi, kun  naperot rentoutuvat kolmen vartin satutuokiolle vaakatasossa. Jotakin järkevää hommaa, mutta kuitenkin sellaista, mistä he selviytyvät ilman apua tai valvontaa. Kun itsellä on vuosien kokemus, tulee helposti annettua tehtäviä, jotka omasta mielestä ovat hyvinkin selkeitä ja yksinkertaisia mutta kokematon saattaa keksiä hyvinkin "luovia" ratkaisuja, jolloin lopputulos ei sitten vastaa ollenkaan toivotua. Heh! Olenkohan turhan kriittinen?